Miks ihmiset ei voi hyväksyy toisiaa sellasina ku ne on. Miks tarvii vähätel, haukkuu,arvostel,pilkkaa ? Miks ei voi vaa antaa ol. Miks tarvii saad toine henkisesti heikkoo kuntoo,miks tarvii satuttaa ?

Lähinnä ny tarkotan syömishäiriöit, jotka o täyt helvettii, tuskaa, kipua. Kaikki luulee,et on upeet laihduttaa, kituu siin,ettei saa syödä. on muka upeet juosta ja juosta, herätä yöl tekee vatsa ja selkälihaksii, et on upeet olla iha luonnottoma laiha. Niihä mäki luuli enne. mut en enää.

Iha omast kokemuksest voin sanoo,et se oli täyttä helvettii, vaikka se tuntu sillo upeelt. Oli ihana , ku jakso juosta pitkää, ja tuns ku laihtu. Meni vaa’alle seuraavan päivän, ja näki,et helvetti, mä oon laihtunu. Näki ku gramma grammalt, kilo kilolt laihtu, kutistu, kuihtu. Se oli jotai iha käsittämättömä upeet. Mut siinä oli yks osa,mikä kaduttaa nyt, jälkeepäi, ja kaduttaa ikuisesti. se osa oli se,et näki vaan niinä vaa’an numeroina laihtumisen, eikä nähny sitä kropassaa, ja sen johdol, ei vaa osannu lopettaa. Ei osannu antaa olla. ei osannu,vaikka olis pitäny s; Siinä nää ihmiset, ja ite myös,tein nii helveti suure virhee,ettei sit saa anteeks. en an sit KOSKAAN, en IKINÄ itelleni anteeks.

Nyt, mu läheisi, mu tärkei ihmine, o samas lähtötilantees ku olin ite sillon joskus . Tilanteest, mist voi alkaa täys helvetti,mitä ei helpol pysäytet. Mä teen iha mitävaa, ettei mu pikkune joudu kokee sitä samaa tuskaa,sitä täyttä helvettiä, ettei mu pikkune seuraa mu jalajälkii. Muistan elävästi,ku tää mu kaveri yritti saad mu päähä järkee sillo,ku mu tilanteeni oli pahin, pahin maholline. Ja nyt, nyt mua pelottaa enemmän ku koskaan,et mu pikkune joutuu samaa tilanteesee. Et puolenvuoden pääst toistan niit samoi lauseit,mitä en ite uskonu puoltoistvuotsitte.

Syömishäiriöt o petollisii, nii salakavalasti tulevii,et ne o iha ylivaikeit estää. Tai toisaalt, ne o mahottomii estää. Teen kaikkeni, ettei mu elämäni naine joudu siihe tuskan kierteesee, joka tuntuu sillo uskomattoma ihanalt. Vaik laihtumine on upeeta, ja ihanaa,ni jotai rajaa ihmiset, oikeesti. Ennen ajattelin,et on kaunist,ku luut näkyy, ja ei se mitään, et melkein kaatuu ku tuulee yhtään kovempaa. mutei, eis e ole niin siistiä.

Toivon enemmän ku mitää,et mun kultani ajatukset, tunteet itestää ei mee nii pitkäl, et koht ollaa samas tilantees ku munkans joskus. Miettikää ihmiset itteenne, ja sanokaa vaik äänee et “mä oon hyvä tälläsenä, mun ei tarvi muuttua ” . se on teijä jokasen kohalla niin. Olkaa ylpeit itestänne, te ootte täydellisiä tollasina !